Ensiksi minun tuli kuunnella Pasi Tuomisen luento aiheesta VR-, AR-, ja XR-todellisuus ruokamatkailussa ja kirjoittaa tästä lyhyt yhteenveto.
Virtualisoidulla todellisuudella on pitkä historia, kun jo 1800-luvun alkupuoliskolla on ollut joitakin laitteita tähän liittyen ja esimerkiksi vuonna 1929 on tullut jo ensimmäiset lentosimulaattorit. 1900-luvun loppupuoli olikin hurjaa kehitystä virtualisoidun todellisuuden suhteen. Tulevaisuudessa virtualisoitu todellisuus tulee kehittymään ja yleistymään. Tulevaisuudessa tullaan käyttämään virtuaalitodellisuutta opetustoimessa jossa tulee virtuaaliset luokkahuoneet sekä terveydenhuollossa. Jo tällä hetkellä Iso-Britanniassa on monia syöpäpotilaita, joilla on kuntoutustunteja kotona VR-laitteiden avulla.
Maailmalla on paljon esimerkkejä virtuaalitodellisuudesta muun muassa navigaation apuna, sillä välitetään erilaista informaatiota, tuodaan historiaa ja tarinoita sekä kiinteistönvälityskin käyttää virtuaalitodellisuutta.
Ruokamatkailussakin virtuaalitodellisuus on ruvennut yleistymään. Esimerkiksi La Cite Du Vin viinimuseo Ranskassa ja Heineken Experience Hollannissa käyttävät kohteissaan paljon virtuaalitodellisuutta. Maailmalla on myös ravintoloita esimerkiksi Sublimotion Ibizalla, jotka tekevät ravintolakokemuksesta erilaisen virtuaalitodellisuuden avulla. Illallinen on teknologiavetoinen ja moniaistinen. Täällä Suomessakin Helsingissä on ravintola, jossa käytetään hyväksi virtuaalitodellisuutta. Banquet of Hoshenassa asiakas pääsee mukaan fantasiatarinaan Hoshenan valtakuntaan, joka on hädässä. Illallisella on hyödynnetty monenlaista teknologiaa sekä asiakaskin pääsee mukaan erilaisilla aktiviteeteilla.
Haaga-Heliassakin The Box on tehnyt monta erilaista projektia kyseisten asioiden parissa ja kehityksessä. Muun muassa Gastro Box 2016, Sauce Tallinnassa 2016 ja HAWU-Best of Finland illallinen.
Tulevaisuudessa virtuaalitodellisuuden lisäksi tullaan hyödyntämään biometriikkaa, sensorit esimerkiksi sormuksia ja monenlaisia projekteja.
Toiseksi minun tuli kuunnella Kristiina Havaksen luento aiheesta tarinallistaminen ruokamatkailussa ja selvittää kuinka tarinallistamista voidaan hyödyntää ruokamatkailua kehitettäessä.
Tarinallistamisen avulla voidaan tuoda asiakkaalle elämyksiä. Sen avulla voi houkutella lisää vieraita, kertoa yrityksen tarinaa tai historiaa sekä se on hyvä lisä yrityksen nettisivuilla. Tarinallistaminen helpottaa palveluiden tuotteistamista ja yrityksen markkinointia. Sen avulla yritys erottuu kilpailijoista ja sitä voi hyödyntää esimerkiksi vaikka jopa kattauksessa.
Lähteet:
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 2020. Hotelli-, ravintola- ja matkailualan koulutusyksikkö. Moodle. Pasi Tuominen, luento 14.4.2020 / AR-, VR- ja XR -asiaa. Katsottu: 29.9.2020.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 2020. Hotelli-, ravintola- ja matkailualan koulutusyksikkö. Moodle. Taltiointi opetuskerrasta 21042020: Tarinallistaminen ja Ruokaa Suomesta. Katsottu: 01.10.2020.
Kommentit
Lähetä kommentti